Seksuaalisuus

Seksuaalisuus on paljon laajempi käsite kuin pelkkä seksi. Seksuaalisuus on osa persoonallisuutta, joka kasvaa ja kehittyy aina syntymästä asti läpi koko elämän. Siihen, minkälaiseksi seksuaalisuus muokkautuu, vaikuttavat biologinen perimä, sosiaalinen ympäristö ja kasvatus

Jokaisen on tärkeä opetella tuntemaan omaa seksuaalisuuttaan, se ei tapahdu hetkessä ja joskus sen hyväksyminen saattaa viedä aikaa. Media, kaverit ja vanhemmat voivat kaikki laittaa erilaisia paineita, jolloin oman itsensä löytäminen ja hyväksyminen voi olla hankalaa ja viedä aikaa.

Seksuaalisuuteen kuuluu oman kehon tunteminen ja hyväksyminen, omien rajojen ja halujen ymmärtäminen ja hyvän itsetunnon omaaminen. Kun ymmärtää omaa seksuaalisuuttaan on helpompaa kertoa avoimesti toiselle omista tarpeistaan, ymmärtää myös toisen seksuaalisuutta ja tuottaa mielihyvää itselleen ja toiselle. Murrosiän alkaessa seksuaaliset halut heräävät ja aiheuttavat erilaisia tunteita ja kysymyksiä seksuaalisuudesta. Oikea tieto ja mahdollisuus keskustella asiasta auttavat selvittämään seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Yhdyntä on vain yksi tapa tuottaa toiselle mielihyvää, myös muun muassa hyväilemällä, läheisyydellä ja sanoilla voi tyydyttää seksuaalisia tarpeita. Seksuaalinen nautinto ja mielihyvä ovat tärkeitä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Kumppanin kanssa puhuminen kummankin mielihaluista on hyvä lähtökohta onnistuneelle seksuaaliselle kohtaamiselle.

MITÄ SEKSUAALISUUS ON

WHO:n (Maailman terveysjärjestö) määrittelemänä seksuaalisuus sisältää:
- sukupuolen
- sukupuoli-identiteetin ja sukupuoliroolit,
- seksuaalisuuden suuntautumisen
- erotiikan
- nautinnon
- intiimisyyden
- lisääntymisen (lasten hankinnan).

 

Seksuaalinen ja sukupuolinen monimuotoisuus

SEKSUAALINEN JA SUKUPUOLINEN MONIMUOTOISUUS

Meillä jokaisella on käsitys omasta seksuaalisuudestamme. Oma minäkuvamme kehittyy ja kasvaa koko elämämme ajan. Nuorena seksuaalisuus hakee muotoaan ja seksuaalinen suuntautuminen saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Voi käydä niin, että seksuaalinen suuntautuminen muuttuu vielä aikuisiässäkin.

Samanaikaisesti, kun keho muokkautuu ja hormonit alkavat vaikuttaa tapahtuu myös seksuaalisen minän muokkaantumista. Kaiken muutoksen keskellä oman seksuaalisuuden pohdinta ja hyväksyminen voivat olla todella kuluttavaa.

Hormonaaliset muutokset vaikuttavat mielialaan ja voivat aiheuttaa kurjaa oloa. Tukea omille ajatuksille on hankala löytää, koska asioista on vaikea puhu niiden vielä ollessa ajatuksen tasolla. Netissä on palveluita, joissa nuoret voivat esittää mieltään askarruttavia kysymyksiä nimettömästi. Näitä palveluita kannattaa käyttää, jotta saa apua omien tuntemusten tulkintaan. Vähitellen voi oppia hyväksymään itsensä juuri sellaisena kun on.

Ei ole olemassa oikeata tai väärä seksuaalista suuntautumista. Onkin todella harmi, että sana homo on muodostunut haukkumanimeksi. Homo sanaa käytetään voimasanana ja huomion herättäjänä, sillä ei yleensä vittata homoseksualisuuteen. Homoseksuaalisuus ja heteroseksuaalisuus ovat vain emotionaalisen ja seksuaalisen halun erilaisia kohdentumismuotoja. Toinen ei ole toista parempi.

SEKSUAALINEN SUUNTAUTUMINEN

Alla olevat termit ovat sana selityksiä, eikä todellisuudessa välttämättä toteudu niin yksiselitteisesti. Esimerkiksi henkilö voi määritellä itsensä homoseksuaaliksi ja tuntea pääosin vetoa saman sukupuolen edustajiin. Itseä ei tarvitse välttämättä määritellä kuuluvaksi mihinkään alla olevaan kategoriaan. Kategoriat voivat tuntua liian rajoittavilta, joten itsensä voi jättää näiden määrittelyiden ulkopuolelle.

Homoseksuaalisuus tarkoittaa tunteiden ja seksuaalisen halun kohdistumista samaan sukupuolta olevaan henkilöön. Homoseksuaalisuus ei rajoitu pelkästään seksiin vaan on osa kokonaisvaltaista minäkuvaa. Homoseksuaalinaisista, nainen joka tuntee vetoa naisiin, käytetään usein nimitystä lesbo.

Biseksuaali tuntee vetoa kumpaakin sukupuolta kohtaan. Ihastuminen tapahtuu muiden kuin sukupuolen määrittämien ominaisuuksien ja piirteiden pohjalta. Biseksuaali voi vakiintua parisuhteeseen joko miehen tai naisen kanssa.

Heteroseksuaali tuntee emotionaalista ja seksuaalista halua vastakkaista sukupuolta kohtaan. Tämä on yleisin seksuaalisen suuntautumisen muoto.

SUKUPUOLEN MONINAISUUS

Transsukupuolinen tuntee syntyneensä väärään sukupuoleen. Transsukupuolisen on mahdollista päästä sukupuolenkorjaukseen tarkkojen tutkimusten jälkeen. Sukupuolenkorjaukseen kuuluu mm. hormonihoitoja ja leikkauksia. Transsukupuolisuus ei kerro mitään henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta.

Transvestisuus tarkoittaa henkilön ominaisuutta pukeutua toisen sukupuolen vaatteisiin ja muihin tunnusomaisiin merkkeihin. Hän ei halua tehdä sukupuolenkorjausta vaan saa nautintoa ristiin pukeutumisesta.


Transgender elää pysyvästi mieheyden ja naiseuden rajamailla. Transsukupuolisesta henkilöstä poiketen hänen ei kuitenkaan tarvitse tai halua ruumiillisia sukupuoliominaisuuksia muuttavaa sukupuolenkorjaushoitoa.

SEKSUAALISET MIELTYMYKSET

Sadomasokismi (S&M), eli sadismi ja masokismi ovat toistensa vastakohtia. Sadisti nauttii seksuaalisesti hallitsemisesta ja tuskan tuottamisesta toiselle. Masokismi haluaa olla alistettu ja saa nautintoa kivusta, jota hänelle aiheutetaan. Tämä on eräänlaista roolipeliä ja aina täysin vapaaehtoista

Fetisismi tarkoittaa, että henkilö kokee kiihottumisen jonkin esineen, vaatekappaleen tai ruumiinosan kautta. Esimerkiksi nahka, kengät tai pakarat saattavat olla erityisiä mielihyvän lähteitä.

 

Mitä seksi on

Seksuaaliset halut vaihtelevat suuresti ihmisten välillä ja seksuaalisten halujen herääminen on hyvin yksilöllistä. Kahden ihmisen välinen seksi on kommunikointia kehon kielellä ja sanallisesti. Seksin tavoite on tuottaa toiselle ja itselle mielihyvää ja nautintoa. Yhdyntä on myös tapa lisääntyä.

On tärkeätä pystyä puhumaan seksiin liittyvistä asioista, jotta kommunikointi kumppanin kanssa onnistuu ja silloin mahdollisuus tyydyttävään seksiin paranee. Seksi voi olla esimerkiksi itsetyydytystä, toisen kehon hyväilyä, suuseksiä tai yhdyntää. Usein pelkkä yhdyntä mielletään seksiksi. Seksitekniikoissa on laajakirjo ja jokaisella on omat tavat saavuttaa mielihyvää.

Aivot ovat tärkeä osa sukupuolielimiä. Mielikuvitus ja fantasiat ovat vahvasti mukana seksissä, kun sitä harrastaa yksin tai kaksin. Seksiunet ovat myös osa seksuaalisuutta ja ne syntyvät aivoissa. Aivot säätelevät monia kehon reaktioita ja aisteja ja seksi, jonka aikana pystyy keskittymään ja rentoutumaan itse tapahtumaan, on kokonaisvaltaisempaa.

Hyväily toimii hyvänä esileikkinä. Meillä kaikilla on alueita jotka ovat herkempiä kuin toiset ja niiden koskettelu tuottaa seksuaalista mielihyvää. Yleisesti tällaisia paikkoja ovat rinnat ja nännit, pakarat ja reidet, peräaukko ja ulkoiset sukupuolielimet. Kaikkein herkin alue pojilla on penis ja tytöillä klitoris. On muitakin kohtia, joiden koskettelu tuntuu erityisen hyvältä, mutta ne löytyvät vain kokeilemalla. Hyväilyä voi tehdä monella eri tavalla, esimerkiksi suulla tai käsillä.

Orgasmin saaminen ei vaadi yhdyntää, sen voi saada esileikin aikanakin. Naisen voi olla helpompikin saada orgasmi esileikin aikana. On myös mahdollista, että nainen ei saa ollenkaan orgasmia. Toiset naiset kokevat orgasmin harvoin ja jotkut eivät välttämättä koskaan. Miehillä voi myös olla ongelmia orgasmin saamisessa, mutta yleisemmin asia voi olla toisin päin, mies yrittää olla tulematta liian aikasin.

Mielihyvää toiselle voi tuottaa myös suuseksillä ja hyväilemällä sukupuolielimiä sormin. Suuseksillä tarkoitetaan toisen sukupuolielinten hyväilyä suun avulla suutelemalla, imemällä ja nuolemalla. Kaikki eivät pidä suuseksin antamisesta tai saamisesta, näistä asioista täytyy puhua seksikumppanin kanssa.

Yhdyntä on saanut hyvin suuren huomion. Jotkut luulevat, että seksillä tarkoitetaan pelkkää yhdyntää. Ilman esileikkiä ja hyväilyä seksistä saattaa tulla suorituspaineita ja mielihyvän sijasta mietitään vain suoriutumista itse yhdynnästä. Yhdyntä ilman kiihottumisvaihetta saattaa epäonnistua ja aiheuttaa pelkoa seuraaville kerroille.

Kiihottumisvaiheessa veri pakkautuu miehillä penikseen, jonka seurauksena tulee erektio. Naisilla veri pakkautuu klitorikseen ja emätin kostuu. Nämä reaktiot mahdollistavat peniksen viemisen emättimeen tai peräaukkoon. Varsinkin naiselle esileikki on tae paremmasta seksikokemuksesta, koska kiihottuminen johtaa kostumiseen. Ilman alkukiihottumista yhdyntä voi olla kivulias ja epämiellyttävä kokemus.

Yhdynnän kesto riippuu täysin tilanteesta ja henkilöistä. Yhdynnässä kiihotustila jatkuu kun penistä liikutetaan  edestakaisin ja samalla voidaan tehdä muutakin hyväilyä suulla tai käsillä. Vartaloiden liikkeiden avulla saadaan aikaiseksi liikettä ja hankausta, joka tuntuu molemmista hyvältä. Orgasmin lähestyessä miehellä syke nousee ja hengitysnopeus lisääntyy ja lopuksi tulee siemensyöksy. Naisella orgasmi alkaa rytmisillä supistuksilla, joita voi tulla useita peräkkäin.

 

Itsetyydytys

Itsetyydytys on myös seksiä ja hyvä tapa oppia seksuaalisen mielihyvän saamista. Sillä tarkoitetaan omien sukupuolielimien hyväilyä ja koskettelua. Itsetyydytys on normaalia ja turvallinen tapa tutustua itseensä. Fantasiat ja mielikuvat voivat myös kuulua itsetyydytykseen. Orgasmin saaminen on mahdollista myös itsetyydytyksen yhteydessä ja monelle ehkä helpompaa kuin harrastaessa seksiä toisen kanssa.

Usein nuoret miettivät mikä on normaali määrä harrastaa itsetyydytystä. Normaalia määrää itsetyydytykseen harrastamiseen ei ole, se on aina henkilökohtaista. Jos itsetyydytys rupeaa viemään päivässä liikaa aikaa ja asioita jää sen takia tekemättä, voi miettiä itsetyydytyksen vähentämistä. Jos sukupuolielimiin tulee hankaumia tai haavoja, täytyy itsetyydytyksen määrää vähentää.

 

Yleistä seksistä

Hyväillessä, kosketellessa ja harrastaessa seksiä toinen ihminen pääsee lähelle ja intiimeille alueille, jolloin olo voi olla haavoittuva ja herkkä. Tiedostamalla omat rajansa ja mieltymyksensä voi näistä tilanteista saada paljon hyvää. Pelko hyväksikäytöstä tai nöyryytetyksi tulemisesta täytyy itse osata arvioida. Aina voi sanoa EI, kun ei halua enää jatkaa. Toisen toivetta täytyy aina kunnioittaa vaikka se tuntuisi epäreilulta.

 

Koska on oikea aika harrastaa seksiä?

Ei ole olemassa oikeata ikää tai ulkoisia kasvun merkkejä. jotka kertoisivat, koska on valmis harrastamaan seksiä. Mielenkiinto ja tiedonhalu kasvavat yleensä murrosiän aikana. Kavereiden puheissa ja median kautta tulvii tietoa seksistä. Tämä tieto saattaa olla hyvin harhaanjohtavaa ja aiheuttaa hämmennystä. Moni nuori aloittaa seksikokeilut luultua myöhemmin. Seksuaalisten kokemusten jakaminen toisen kanssa vaatii kummaltakin osapuolelta rohkeutta ottaa vastaan mielihyvää ja myös antaa sitä sekä taitoa olla loukkaamatta toista. Seksin aloittamiseen tarvitaan myös tietoa ja järkeä, raskaaksi voi tulla tai seksitaudin voi saada jo ensimmäisellä kerralla, joten ehkäisytä ja turvallisesta seksistä täytyy pystyä puhumaan ja huolehtimaan yhdessä.

Kavereiden keskuudesta voi tulla hyvin ristiriitaista painostusta. Moni saattaa kerskua seksikokemuksillaan, jotka ovatkin vain mielikuvituksen tuotetta ja tapa testata ihmisten reaktioita omiin fantasioihin. Keksittyjen tarinoiden kertominen on tavallista nuorten kesken ja yksi tapa lisätä tietoa seksiin liittyvistä asioista. Näitä tarinoita saatetaan testata aikuisillakin, esimerkiksi opettajalla. Tarkoituksena on nähdä miten aikuinen reagoi. Seksuaalisesti liian kokeneeksi leimaantuminen voi olla myös huono asia. Seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat aina henkilökohtaisia ja saattavat tuntua haavoittavilta. Jokainen tekee omat päätöksensä seksin aloittamisesta eikä muiden painostuksen tule antaa vaikuttaa omaan päätökseen.

Jos on epävarma, onko valmis seksiin, luultavasti kannattaa vielä odottaa. Tärkeätä on, että päätös ensimmäisestä kerrasta tulee itseltä, ilman minkäänlaista ulkopuolista painostusta. Pelko suhteen loppumisesta, jos siihen ei liity seksiä, ei ole syy aloittaa seksin harrastamista. Yhdyntää ei kannata kokeilla ennen kuin on harrastanut hyväilyä ja mielihyvän tuottamista toiselle. Hyväily ja toisen vartaloon tutustuminen on myös seksiä ja sen harjoittelu on ensimmäinen askel kohti yhdyntää. Hyväksi rakastajaksi kasvaa kun on viettänyt ensin aikaa tutustumalla toisen vartaloon ja tapoihin kosketella toista. Pettymykset ja epäonnistumisen tunteet kuuluvat uusien asioiden oppimiseen, myös seksiin. Kumppanien välinen luottamus ja kyky puhua auttaa selviämään hankalista tilanteista.

 

Millainen on eka kerta?

Yhdynnän ensimmäinen kerta on aina ainutkertainen kokemus. Suorituspaineet voivat olla suuret, jolloin osa kokemuksesta menee ohi. Kondomin asettamista on hyvä harjoitella kotona rauhassa. Yhdyntätilanteessa voi hyvin pyytää toisen apua peniksen ohjaamisessa oikeaan paikaan. Tilanteessa voi olla niin jännittynyt, että siemensyöksy ei onnistu tai saattaa pelätä liian nopeaa laukeamista. Kannattaa muistaa, ettei mitään voi oppia harjoittelematta.

Ensimmäinen yhdyntä tytöille on harvoin odotusten täyttymys. Ensimmäisellä kerralla voi tuntea kipua ja jälkeenpäin tulla pientä vuotoa. Tytön kostuminen hyvin ennen peniksen sisään työntämistä on tärkeätä. Esileikin avulla kumpikin osapuoli pääsee virittäytymään oikeaan tunnelmaan ja pystyy rentoutumaan. Liukuvoiteen käyttö voi helpottaa peniksen sisäänmenoa. Pojatkin voivat tuntea kipua ensimmäisen yhdynnän aikana.

Kummankin osapuolen kannattaa huolehtia kondomin käytöstä. On turha pilata ensimmäisen kerran muistoa pelolla mahdollisesta seksitaudista tai suunnittelemattomasta raskaudesta.

 

Päihteet ja seksi

Päihteet vaikuttavat käyttäytymiseen ja vähentävät estoja. Päihteiden vaikutuksen alaisena rohkeus kasvaa ja on helpompaa ottaa kontaktia ihastuksen kohteeseen. Harkintakyky myös madaltuu ja tulee ehkä mentyä pidemmälle kuin ilman päihteitä menisi.

Päihteiden vaikutuksen alaisena myös seksuaalinen kyvykkyys voi laskea samoin kuin seksuaalinen nautinto. Kondomin ehkä unohtuu tai tulee jätettyä pois, kun olo on kaikkeen pystyvä. Seurauksena voi olla ei-suunniteltu raskaus ja / tai seksitauti. Morkkis ja kolaus itsetunnolle tulevat ja tuntuvat vasta seuraavana päivänä.

Toiseen henkilöön ei saa koskea ollenkaan seksi tarkoituksessa, jos hän on niin päihtyneessä tilassa ettei ymmärrä tapahtumia. Sääntö on sama, vaikka kyseessä olisi seurustelusuhde.

Kannattaa miettiä etukäteen, missä omat rajat kulkevat. Niistä voi puhua vaikka kavereille, jotka voivat tarpeen vaatiessa muistuttaa puhutuista rajoista.

 

Lähteet

Smart, L.S. & Smart M.S. (1980). FAMILIES developing relationships. Macmillan Publishing Co., Inc. United States on America.

Litmanen, Pesonen, Renfors ja Ryhänen (2005). Nuoret, terveys ja arkielämä. WSOY, Helsinki.

http://www.nyyti.fi/linkit_ja_artikkelit/artikkelit/itsetunto.htm

Orkovaara, P. ja Taskinen, H. toim. (2006) Lukion Dynamo TE 2 Nuoret, terveys ja arkielämä. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Orkovaara, P. ja Taskinen, H. toim. (2006) Lukion Dynamo TE 1 Terveyden perusteet. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Bildjuschkin, K. ja Malmberg, A. (2000). Kerro meille seksistä, Nuoren seksuaalikasvatus. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.

Litmanen, H. Pesonen, J. Renfors, T. ja Ryhänen, E-L. (2005) Nuoret, terveys ja arkielämä. WSOY, Helsinki.

Stoppard, M. (1997) Nuorten Seksikirja. Dorling Kindersley Limited London, Italia 1998.

Orkovaara, P., Cacciatore, R., Furman, B., Hirvihuhta, H. Hämäläinen, A-M., Kekki, M. ja Korteniemi-poikela, E. (2004) Dynamo terveystietoa luokille 7-9. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Tunteesta tunteeseen - ihmismielen tarinat kuvina ja sanoin http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,527,6980,20201,80355,80406

Sunnari, Vappu & Kangasvuo, Jenny & Heikkinen, Mervi & Kuorikoski, Niina (toim.) (2003) Heteronormatiivisuus ja nimittely - opiskelijoiden sukupuolien ja seksuaalisuuksien rajojen rakentamista. Leimattuna, kontrolloituna, normitettuna - Seksualisoitunut ja sukupuolistunut väkivalta kasvatuksessa ja koulutuksessa. Oulu: Oulun Yliopistopaino.


 
© Hiv-säätiö / Aids-tukikeskus 2010
© Kuvitukset Ilja Karsikas 2009